Valtioneuvoston asetus maakotkien porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetun asetuksen 3 §:n muuttamisesta (839 / 2005, alkuperäinen)
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ympäristöministeriön esittelystä,
3 § Korvauksen määrä
Korvauksen rahamäärä perustuu laskennallisen vahingon arvoon kerrottuna 2 momentissa, 4 §:n 2 momentissa tai 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla kertoimella. Laskennallinen vahingon arvo kertoimella yksi on 516 euroa.
Reviirikohtainen kerroin muiden kuin 4 §:ssä mainittujen paliskuntien alueella maakotkan asutuista reviireistä on yksi. Aiemmin asutuksi todettu reviiri katsotaan edelleen asutuksi, jos sillä on todettu koristeltu pesä tai onnistunut pesintä kahtena aiempana vuonna. Jos maakotkan asuttu reviiri tuottaa poikasia, kerroin on kuitenkin kolme.